[Video] Hallilan polkuja


HCP-mies on myös fillaristikansaa

Tamperelainen Lauri Vuohensilta on ollut kevään aikana lehtiotsikoissa Hydraulic Press Channel -Youtube-kanavansa ansiosta.

Pyöräilyn harrastajat saattavat kuitenkin tuntea miehen muista yhteyksistä; yhdessä vaimonsa kanssa hän nimittäin järjestää aina juhannuksena ajettavan Ratareisi-tapahtuman. Alastaron moottoriradalla ajettava vuorokauden mittainen pyöräilytempaus järjestettiin tänä vuonna kolmatta kertaa.

Bongasin Vuohensiltojen toiselta kanavalta – Behind the Press – tällaisen pyöräilyvideon, jossa poljeskellaan pitkin Kangasalan ja Vehoniemen harjuja:


Kesäkuun järjestelmäpäivitys: uusi etusivu ja gpx-tiedostojen korjaus

Kesäkuun Jälki-järjestelmäpäivityksen näkyvin muutos on uusi etusivu, joka listaa uusimmat palveluun tallennetut reitit ja paikat.

Samankaltainen toiminto on ollut jo aikaisemmin reitit- ja paikat-sivujen välilehdillä, mutta tämä uusi etusivut kokoaa molemmat samaan listaan ja näyttää lisäksi pienen esikatselukartan.

jalki-previkka-201606

Toinen merkittävä parannus liittyy gpx-tiedostojen lataamiseen. Aikaisemmin tiedostojen reittipisteet olivat olleet routepoint-tyyppisiä, eli navigointiin tarkoitettuja etappipisteitä. Tästä kuitenkin seurasi se, että monet gps-appsit piirsivät jokaisen reittipisteen kohdalle pylpyrän tai muun vastaavan merkin, ja reittiviiva meni täysin tukkoon. Kun muutin palvelimen lähettämää tiedostoa siten, että reittipisteet olivat trackpoint-muotoisia, ongelma katosi.

Muut päivitykset ovatkin sitten pienempiä bugikorjauksia, ulkoasun ehostusta ja pohjustusta myöhemmin julkaistaville uusille ominaisuuksille.


Esimulkaisu kesäkuun päivitykseen

Bugikorjauksia, uusia ominaisuuksia ja käyttöliittymän viilausta. Lähiaikoina julkaistava päivitys vie Jälkeä taas polkaisun verran parempaan suuntaan.

jalki-previkka-201606


Reittivideo: polku Kisapirtille

Reipasta ajofiilistelyä viime kesältä. Videolla Stravasta löytyvä Fast lane -segmentti.


blog built using the cayman-theme by Jason Long. LICENSE